—Jokohan tuo rymä tulee tätä kohti.

—Kutsutaan, sanoi joku.

—Sitä vailla tässä nyt ollaan, ärjäisi Malinen vihassa.

Tulokas oli lähenemään päin ja näytti yhä voimistuvan.

—Eiköhän vaan tule prr—. Hän kirosi jo puolitiehen.

Tuuliaispää oli joutunut heinikosta niitetylle ja piti hyvää humakkata.

—Tulee se, kun tuleekin s——a!

Suuria heinävihkoja lenteli ilmassa. Saatuaan jotain käsiinsä kiihtyi tuulispää kuin huima koiranpenikka. Pari rukoa oli se kaapannut melkein kokonansa ja läheni toisia. Malinen hyppäsi pitelemään.

—Eikö sinulla, helvetin koira, ollut muualla työtä, kun tulit tänne repimään meidän työaloja. Ääh!

Tuskin ennätti toista kertaa kirota, kun tuuliaispää kontsautti hänet ruon päältä niitylle. Kahta uhemmin hyppäsi Malinen ylös ja alkoi terjua rengille, joka oli tuuliaispäälle kiihoitukseksi viheltänyt.