—Vieläkö sinä juuttaan liha sitä yllytät, jos minä tulen ja tuolla haravan varrella taon kalloosi.
Tuuliaispää ei ollut kuulevinaankaan Malisen vihoja. Jyhisten, mahtavana tornina se kulki omaa suuntaansa ja syyteli liikoja heiniä kauas syrjiin. Jo oli ennättänyt pois heinien saapuvilta, ja joukot katselivat rauhallisempana jälkiä. Joku mies sanoi että »kävipä antamassa lisäharavoimista.»
—Juutas heitä haravoikoon! kivahti Malinen. Vieköön nyt vaikka helvettiin tuon luokonsa. On meillä muutakin työtä.
Hajoitetuista ru'oista ei Malinen välittänyt vähääkään, lähti vain luokoa haravoimaan, ja joukon täytyi seurata perästä.
Vihan väessä liikutti Malinen haravataan, niin että heinät sinkoilivat, eikä nyt saanut muutkaan nuhjustella, muuten saivat kuulla lisäpeijakkaita. Äänettöminä tekivät joukot työtänsä, mitä vähän hiljaa sattuivat toiselle kuiskaamaan. Vasta kun kaikki heinät olivat koossa, kuului komentava ääni:
—Rukoja kantamaan! Panee heidät latoon, kiskokoon sieltä, jos mieli tekee.
Iltaan mennessä tulivat kaikki kuivat heinät kokoon, nekin, jotka tuuliaispää kävi hajoittelemassa. Ei niitä isäntä itse käskenyt kokoomaan, vaan arvasivathan he, että niin se on tehtävä, ja hyvä kaikki, kun tekivät.
* * * * *
Joukon niityllä ollessa oli Anna Liisa laittanut vuoteensa kamariin.
—Mitäs tämä nyt on näin pikainen muutto kesken kesän? kysyi piika-Maija.