Kirkosta kuului veisuu, siellä jo saarnavirttä laulettiin. Ne, jotka joutivat, menivät kirkkoon, mutta paljon oli niitäkin, jotka olivat vielä kiinni maallisissa toimissaan.
Tulevana sunnuntaina kävi tämä kirkolla puhuteltu renki Malilassa ja sopimus tehtiin ensi vuodeksi. Entiset katselivat uutta tulokasta kateellisesti ja latelivat siitä isännän selän takana pilkkapuheita mielensä hyvikkeeksi, kun eivät muuta taitaneet.
—Korjautuu se nyt tämän talon elämä ensi vuotena kokonaisen sormihaaran, aloitti yksi. Ukko kun latelee peijakkaita ja renki vetelee virsiä, niin silloin ei muuta kirkon toimitusta kaivata. Joutaa hevoset lihomaan.
—Mitenhän kyllä lienee oppinut lukkarin jalan juuressa laulamaan, ei tullut veisuutetuksi vaalia, säesti toinen.
—Kyllä minulla oli mielessä, vaan en uskaltanut pyytää, kun näkyi niin ukkoteeren karvaiseksi pukeutuneen.
—Pelkuripa olit, moitti toinen. Olisit toki pyytänyt, kun oli kerran mielessäsi. Minä olisin keväällä käynyt saatavista etsimässä hänelle variksen pesiä, että olisi saanut ääntänsä voidella.
Malisen moitteessa oli perää, että nämä rengit olivat suultaan kehnoja, ja nyt lopulla vuotta vielä enemmin.
II.
Marraskuun alkupäivät olivat käsissä. Kaikissa taloissa ja kylissä elettiin vähillä töillä. Laiskoja, venytteleviä nuoria miehiä veteli suurissa joukoin paikasta toiseen, ja he kokoontuivat siihen, missä hupaisimmalta tuntui ja missä viimeiset säästöön jääneet pennit parhaiten hupenivat. Naiset näyttivät vähän toimekkaammilta, ompelivat ja paikkasivat kuluneita vaatteitaan tai keittivät kahvia. Lumirännän lioittelemilla, lokaisilla kylän väliteillä näkyi vain joutoväen tallaamia, kirjavia polkuja. Tiheämpäin talojen välillä ne olivat velloutuneet oikeaksi puuroksi, kun ei joutanut eikä nähnyt pimeinä öinä seuran tansseihin mennessä katsomaan, mihin astuu. Täytyi vain antaa jalan porskahtaa vaikka keskelle pahinta lätäkköä. Sokea soittoniekka siinä vellomistyössä teki oman osansa, kun se viulu kainalossa kekkaniskaisena astua tämppäili milloin minkin taluttamana ja juonitteli, että on niin huonot tiet.
—Mitä se nyt paranee tällä paikan muutolla tänne Seppälään! juonitteli sokea taaskin taluttajalleen. Eikö ne olisi saattaneet siellä Toppilassa tanssata?