—Hyvästikö on luoko kuivanut?
—Täytyyhän tuommoisella poudalla kuivaa jos minkä.
—Niityllekö se jäi vielä Anna Liisa?
—Sinne jäi rukopohjia ottamaan. Siitä Anna Liisasta minä tulin sinulle puhumaan, että sen makuupaikka pitää tänä iltana muuttaa pois piikain aitasta.
—No mikä nyt on tullut? kysyi emäntä kuultuaan niin äkkipikaisen ja jyrkän määräyksen.
—Ei ole erittäin mitään tapahtunut, vaan minä sattumalta kuulin renkien puheesta, että sinne on käynyt yöllä poikia pyrkimässä.
—Onko ne laskeneet? kysyi emäntä totisena.
—En minä sitä kuullut, mutta sepä nyt on sama, pois se pitää muuttaa.
—Ei nuo liene laskeneet, rauhoitti emäntä, ja kyllä se Maija ei laske, varsinkaan sitten, kun varoitetaan. Antaa nyt vielä olla siltään, niille tulee ikävä, niin Anna Liisalle kuin piioillekin.
—Vaan minä en anna olla, tiristeli Malinen. Minä vähät piikain ikävästä. On meidän tyttö sen arvoinen, ettei sitä sovi enää piikain kanssa aitassa makuuttaa, siitä pitää tulla loppu.