—Voi tokiinsa. Kyllä meillä on asiata vesittelemiseen.
Samassa Malinen kavahti pystyksi, kuin jos olisi ollut lentoon lähtö, puuttui vain varmaa tietoa mitä suuntaa kohti.
—Mitä asiata?! Sano!
—Anna Liisan asiat ovat huonosti.
—Mitenkä huonosti? Sano!
—Kyllä minä sanon, mutta sinun pitää luvata, että maltitset luontoasi.
—No nyt… Hän kirosi karvaasti lupaukseksi.
—Anna Liisa on langennut, tuottanut itselleen ja meille ikuiset häpeät, selitti emäntä aivan murtuneena.
—Tiedätkö varmaan?
—Kyllä se on varmaa.