—No, etkös sinä tullut suoraan kotiin?
—En, kun…
—Etkös sinä tullut suoraan kotiin, vaikka minä hyvinäni laitan muka lepäämään. Ja sinä et mennyt.
Anna Liisan täytyi uudistaa vastaus.
—Vai et sinä helvetin luiru tullut paikalla kotiin, vaan menit sinne maleksimaan. Mistä se toinen, s——a, osasi sinne tulla?
—Sehän se kirjoitti tuohikäpryyn ja neuvoi.
—Ja sinä, sen vietävä, tottelit. Kyllä minä nyt jo muistan. Se helvetin retkale aikoi mennä haravan piipuita katselemaan. Voi, voi, voi, elävä, kuuden tuhannen vanha p——e, jos minä arvasin tuon silloin!!
Malinen ei enää kaivannut uusia esimerkkejä, hän oli jo haljeta kiukusta tämänkin yhden kuultuansa.
Emäntä oli koko ajan istunut huolekkaana kuuntelemassa tätä kohtausta, jonka hän arvasi tulevan tämmöiseksi, ja oli siinä pelossa pitänyt muutamia päiviä tietonsa ilmoittamatta. Kun Anna Liisan selityksen perästä Malinen syttyi raivoon, näytti emännästä välttämättömältä mennä sen korvaan jotain tärkeätä asiata selittämään.
—Elä tule sopattelemaan minulle, oli kuuluva ja vihainen vastaus.—
Siinä taitaisi vahinko tulla, syntyipä tuo milloin hyvänsä.