Lapsi oli aivan läkähtyä ja pulautteli liikaa pois, mutta syöttäjä kaatoi uutta, kupin tyhjäksi, niin että sitä meni rinnoille enin osa. Samassa vavahutti Malista uunista näkyvä sininen tuli, kun maidossa kastuneiden tikkujen päät syttyivät palamaan. Hän näytti vähän hätäytyvän, heitti lapsen käsistään ja otti taskustaan tikkuja, jotka asetti pöydällä olevaan tyhjennettyyn toppiin. Tikkujen tuli hälveni, eikä sitten enää tulijat niin peloittaneet, kuin äsken.
Tyttöraukka itkeä rillitti sortuneella äänellä. Malinen tarttui nyt kahdella kädellä liekuttamaan. Kielen päällä kytteli koko lauma kirouksia, mutta niiden purkautumista pidätteli toinen kangerrus, joka oli muistunut säikähtäessä tuota tulitikkujen päistä lähtenyttä valoa. Tuo heikko itku alkoi kuulua kostonhuudolta, jota ei jaksanut kuunnella. Hän lähti kiireesti Maijaa hakemaan.
—Ei se kuin huutaa, vaikka minä annoin maitoakin. Tule sinä ja tuo lämmintä maitoa sen suuhun, toimitti Malinen puoleksi hätäillen, puoleksi kiukuten.
Maija juoksi kiulu kädessä pihaan.
—Anna sille lämmintä maitoa, tuli hän vielä kamarin ovelta neuvomaan.
—Kunhan tuosta asettuu itkemästä, sanoi Maija vähän kiukuten, kun näki että entisestäänkin ovat vaatteet maidon vallassa.
Yksinäänkin Maija vielä murisi, että ne miehet eivät paljoa ymmärrä, kaataa hulittavat vaan lapsen suuhun, aivan kuin se olisi hongan ontto. Äskeinen hoitaja oli jotenkin rauhaton, kunnes kuuli, että tyttö on asettunut ja ruvennut nukkumaan.
Myöhemmä entisistä määristä meni kirkkomiesten takaisintulo hitaalla hevosella. Anna Liisan silmät näyttivät, että oma määränsä oli tullut itkua tämänkin päivän osalle. Häpeänsekaista hyvää mieltä vaikutti se Maijalta saatu tieto, että isä on sillaikana hänen lastaan hoitanut. Vähäinen toivon säde kirkasti sitä ajatusta, että jospa se isäkin siitä muuttuu ja antaa anteeksi.
Ei kulunut viikkoa tästä tapahtumasta, kun tuon lapsen elon aika loppui. Hän jätti tämän maailman, eikä tietänyt, kuinka paljon tuo lyhyt kyläilyaika tuli asianomaisille kustantamaan. Sentähden ei ero synnyttänyt suurta surua, ja jos lähin omainen jotain sellaista tunsi, ei hänkään uskaltanut sitä ilmaista muille. Kirstu toimitettiin heti, ja Malinen laittoi mökkiläisen talon oriilla saattamaan ruumista hautaan. Arkipäivänä kävi se sen yksinään toimittamassa, maksoi paikan yhteiseen hautausmaahan ja kantoi kainalossaan kärrystä suoraan tuonne yhteiseen unhotuksen kuoppaan. Ei mitään muistomerkkiä tullut haudan päälle, eikä edes paikkaakaan pantu mieleen, tuskin sitä tuokaan viemämies kohta muisti.
Malinen näytti käyneen lapsen kuoltua tyynemmäksi ja vähän niinkuin alakuloiseksi. Hän taisteli näkymättömän kanssa, joka tahtoi tiliin tuosta lapsen ruokkimisesta. Alussa ajoi Malinen tuon tilimiehen luotaan sillä perustuksella, että aikaa on kulunut liian pitkältä, tämä perimys kuuluu sille, jolle se on kuuluva. Mutta se tuli kohta takaisin ja alkoi vaatia todisteita, onko aika pitkä vai ei. Taas sai se kyytiä, mutta mitäs siitä, eihän näkymätön pelkää takaisin tullessaan. Malinen jo suuttui ja lupasi laittaa todistuksia. Hän ajatteli lioittaa tulitikkuja maidossa ja maistaa, onko se niin vaarallista, mutta se jäi tekemättä, kun ei muistanut lioitusajan pituutta ja muutenkin tuo oli vähän niin…