* * * * *
Näin sumuisina aamuina ei Malinen ollut usein niityllä, niittoa osasivat tehdä yksinäänkin. Lopulla rupeaman hän sitten tuli katsomaan, onko sitä tehty vai ei. Sanomatta tiesivät joukot, mitä isäntä ajatteli heidän työstään. Heillä oli omat tuntomerkkinsä. Jos isännän sieraimilla on tavallinen suuruutensa, silloin on kaikki hyvin, mutta jos niiden laidat näyttävät laajeten kohoilevan, silloin ei tarvitse kiitosta odottaa.
Tänä aamuna ei Malinen käynyt ollenkaan niityllä. Hän oli illalla tehnyt mielessään päätöksen, ettei hänen talossaan ole ensi vuonna noin rivosuisia renkejä, hän antaa erokirjan, jotta saavat kekrin tultua mennä muualle.
—Käske Anna Liisan tulla tänne kamariin, minulla on tässä aamiaisen edellä vähän kirjoituttamista, sanoi Malinen emännälleen.
—Etkö sinä itse saa vähiä kirjoituksiasi aikaan? sanoi emäntä.
—Hämärtääpä tuo ja mitä varten minä olen sitä opettanut, jos ei se alkane jo jotain sohmailla.
Emäntä kävi käskemässä ja palasi takaisin. Hän oli utelias tietämään ja kysyi:
—Mitä se on se kirjoittaminen?
—Päästösetelit annan noille rengeille.
—No, mikä kiire niillä on näin aikaiseen, sanoi emäntä ja tuli seisomaan lähemmä pöytää. Etkö sinä ole tahtonut ensi vuodeksi?