Aatu oli ollut kaiken ikänsä taipuvainen ryyppypuuhiin, mutta nyt isäntänä ollessaan koetti sitä salata, varsinkin kotijoukolta. Hyvin salaa se sitä juontiaan harjoitti, niin ettei Anna Liisakaan siitä isosti tietänyt ensimmäisinä vuosinaan. Ajan ollen hän jo tuli pölinässä kotiinsakin ja asettui äänetönnä istua tollottamaan penkille. Jos Anna Liisa tutkaeli mitä hyvänsä, niin ei halaistua sanaa tullut vastaukseksi. Sai siinä Aatu kuulla kysymyksiä kaikenlaisia, semmoisia kuin kielen pudottamisesta ja muista, joissa vaimoväki on varsin taitava. Kun kysymykset ajan ollen tulivat pisteliäämmiksi, sai kyselijä nähdä, että on sillä korvat ja vähän muitakin jäseniä, koska pääsi uudestaan taipaleelle, ja jos meni käsivoimalla estämään, niin sai käsivoimalla eron.
Näiden sattumain perästä alkoi Anna Liisalta löytyä enempikin, sillä hän oli jo vuosia ollut irti toisten pakottavan vallan alta. Oma arvo oli noussut, vaikka sen kasvua elämän keväiset raesateet olivatkin nyyristyttäneet. Tuo mies, johon hän oli yhdistettynä, ei ollut koskaan miellyttänyt, ja nyt se sen lisäksi näytti halvalta juopottelijapöllöltä, jolle saattoi sanoa kaunistelemattomia sanoja.
—Jos vaan sinä, tollake, et pysy kotona ja herkeä kulkemasta juomassa, niin katso!
—Mene siitä pois, sanoi tollake,—kun kuuli niin tivakoita ääniä.
—Kyllä minä menen ja ilmoitan sinun juontisi isälle, niin se sinut opettaa, uhkaili Anna Liisa.
—Sano vaan, sano, sano, juokse paikalla sanomaan, turisi juopunut ja mennä toikkaroi pakosalle, useimmin kylään tai toisiin huoneisiin.
Aatu oli jo tullut näkemään, ettei hänen juontinsa enää ole salassa, ja saattoi antaa mennä useita päiviä juomatiellä. Anna Liisa laittoi kasakoita noutamaan kotiin, mutta eihän sinne moni tahtonut lähteä, sillä haettava niille juonitteli ja tuli siitä juonta haettajallekin. Kun asia näin yhä paheni, rupesi Anna Liisa todella ajattelemaan, että hän sanoo isälleen tuosta Aatun alituisesta juonnista. Muut sille eivät oikein ilmoita, eikä se niitä uskokaan. Mutta kun päätti lähteä ilmoittamaan, muistui samassa mieleen ilmoituksen seuraukset ja miten katkerat sanat se sama oli lausunut, jolta nyt oli apua haettava. Nuo kiroukset uudistuisivat, ja ne mahtaisivat tulla miehisten miesten välillä kauheiksi. Ei taida tulla hyvää siitäkään. Elämä vaan muuttuisi kahta pahemmaksi, ja hän itse tulisi miehensä vihoihin. Parempi taitaisi olla, ettei isä pääsisi tietoon, jospa sen ehkä saisi muuten.
Anna Liisa turvautui toiseen hakijaan, omaan Ristel poikaansa, joka oli jo lopumma kymmenvuotinen. Hän toivoi että jos Aatua rupeisi hävettämään, kun oma lapsi näkee noilla retkillä tuollaisena, ja jospa siitä taipuisi paremmin olemaan kotona. Mielellään saikin poika isänsä ensimmältä tulemaan kotiin, mutta ei sekään keino pitkältä vetänyt.
—Mikä sinä olet minun alituinen perästä-ajattajani joka askeleella, alkoi se iltasillakin jurrittaa ja äkäytyi yökaudeksi istumaan.—Enkö minä saa kylässä olla en yhtään. Istuinhan minä sielläkin Malilan tuvan penkillä, vaan olisin minä siitä lähtenyt, kun olisin aikani istunut. Kyllä niitä lapsen tehneitä akkoja olisi löytynyt jos mistä.
—Rupea nyt hyvä Aatu nukkumaan, houkutteli Anna Liisa. Sinähän lupasit olla muistelematta minun entisiä vikojani, ja nyt kuitenkin olet viime aikoina ruvennut niistä päissäsi puhumaan. Etkö sinä mene omaantuntoosi ja ajattele, mille jälelle tässä joudutaan, jos juontia yhä jatkat? Etkö muista mitenkä monasti lupasit olla juomatta ja muistelematta minun rikoksiani?