—Mahtaisivatkohan olla pienempänä. Kun luulisi, että tasoillakaan olisi pysynyt, niin helppo ne olisi suorittaa, jos toisen maan möisi. Ei niistä muuten pääse, minulla on omiakin velkoja jonkun verran. Joko pitänee tästä luopua ja se ottaa, on siinä etupaikat paremmat.
—Tehkää vaan, miten hyvä tulee! kehoitti Anna Liisa.
—Jos minä sen tekisin, niin en minä sille laiskalle anna rahaa penniäkään, enkä velkakirjojakaan lunasta hänen nimessään muuten, kuin minulle siirtämällä. Sitten sen täytyy heretä niistä kolineistaan ja ruveta työn tekoon, tai jos ei rupea, niin minä näytän velkakirjoilla, mitä hänellä on olemista.
—Sepä taitaisi olla paras keino. Olisi vaan hyvä mitä pikemmin joutuisitte estämään, ettei saisi kaikkia tavaroita hukata, kehoitti Anna Liisa.
—Sittenhän tuo lienee mielenviassa, jos kaikki myöpi. Estä sinä, ota avaimet pois. En minä jouda tätä matkaa juoksemaan, tässä pitää ruveta valmistelemaan tämän talon myöntiä, ei tämä muutenkaan näy tuovan mitään hyötyä, kun ei ole taloista vaimonpuolta.
—Eihän minussa ole sen kanssa riitelijätä, alkoi Anna Liisa taas itkeä.
—Elä riitelekään, muuta kuin ota avaimet pois ja sano, että näin teko on. Minun aikomuksistani elä puhu mitään. Sano vaan, että kuuluu maansa myövän ja rupeavan rahojaan syömään, eikä anna meille penniäkään. Saat sille sen verran valehdella, ryökäleelle, niin ehkä tulee pelko ja rupee työntekoon. Minä tulen sitten, milloin tulen, aivan tietämättä.
Päätös oli tehty. Anna Liisa lähti kotiinsa, mutta ei hänen mielensä ollut niinkään iloinen tästä isän antamasta avun toivosta kuin olisi luullut. Lapsuuden leikkipaikoilla on suuri viehätys, vaikka sinne olisi sekaantunut surullisiakin muistoja. Alakuloiseksi se tahtoi painaa Malisenkin mieltä, mutta kun kaikki asianhaarat näyttivät vaativan tätä tuumaa toimeen panemaan, oli sen annettava niin mennä.
VII.
Talonsa myynnistä lähetti Malinen kahteen eri kirkkoon kuulutuksen, vaikka olisi se välttänyt vähemmälläkin. Liioista ostajista oli vain joutavata vastusta, kun sai niiden kanssa juosta niittyjä ja metsiä pitkin, ja jos ei sinne lähtenyt, alkoivat ne moittia, että ensin ilmoitetaan, eikä sitten näytetä, mitä siinä on ostettavaa. Vähimmän miellyttävä ostaja oli tuo entinen puhemies Turunen, toisesta pitäjästä.