Sen verran oli vielä Malisella kärsivällisyyttä, että hän malttoi selittää olevansa yhtä vähän kummankaan avun tarpeessa.
—No ei sinun elämäsi tuoltaan maksa mitään, päätti Turunen.—Toisen tai toisen sinä teet. Laskehan sitä hintaa alemmaksi, eläkä myö muille, niin minä tulen toisen kerran poikineni ja silloin ostetaan.
Malinen ei mennyt mihinkään lupauksiin, eikä pyytänyt erotessa käymään vastakaan talossa.
Sinä keväänä kohtasi Malista sekin harmi, että heinät loppuivat eläimiltä, vaikka aina ennen oli ollut tähteen heittäen. Se oli selvin merkki, mitä on tehtävä. Ja sulan tullen antoi hän mennä kaikki rahaksi, niin ettei heittänyt kuin hevosen ja joitakin isoimpia huonekaluja y.m. vähän. Rahaa kokoontui hyvä summa, vaikka meni niistä joku osa Malilan omain velkain suoritukseen.
* * * * *
Aatu odotti Malisen rahoja kuin hepo kesää ja selitti karhuaville velkamiehilleen kehastellen: kohta saatte. Varmaa tietoa ei ollut siitä, tulevatko nuo rahat vai ei Aatun velkoihin, sillä Anna Liisakin oli ollut kiellon mukaan puhumatta, mutta sitä hän toivoi, ja velkamiehetkin rupesivat rauhallisesti odottamaan.
Ja Malinen tuli rahoinensa Ahoniemeen. Entinen isäntä oli tämän vasta tulleen edessä hyvin nöyrä ja heitti mielellään kaiken hallituksen sen käsiin. Ja kukapa ei olisi tällaista hallitusta heittänyt, jossa oli suurimpana työnä velkain maksaminen. Näitä saamamiehiä alkoikin olla Malisella vieraina melkein joka päivä ja välistä useampiakin. Arvokkaasti hän otti vastaan näitä vereksen puolikunnan isäntiä ja luki rahoja.
—Mitä nämä ovat nämä pienet velkakirjat? alkoi hän jo tuskailla, kun niitä löytyi jokaiselta.
—Se on antanut niitä minulle koroista, mitä muilla lienee, selitti eräs velkamies.
—Niin ne ovat minunkin, vahvisti toinen.