—Siitä sen näkee miehen, kiivastui Malinen.—Lieneekö koko olinaikanaan lyhentänyt penniäkään velkaansa.
—Lienee tuo toki lyhentänyt.
—Siltä tämä näyttää, että on se mies lyhentänyt, kun ei ole korkoja maksanut.
Velkamiesten käyntiaikoina laittautui Aatu pois pihasalta. Lieneekö ajatellut, ettei niitä jälkipuolen asioita ole hupainen kuunnella.
—Tiedätkö sinä noiden velkaisi määrääkään? kysyi Malinen tuimasti, kun sai Aatun eteensä sen perästä, kun oli suuttunut maksaessaan.
—En minä heitä tarkoin muista, vastasi Aatu, aivan kuin ne eivät häneen kuuluisi ollenkaan.
—Oletpahan, sen vietävä, muistanut velkuuttaa jokaisen, vaan eipähän ole niiden maksajata. Kyllä ne vielä koituu sinun omaan niskaasi, jos et paranna tapojasi. Minkä verran niitä on vielä jälellä niitä velkoja, kun minun maksuni alkaa olla kohta kymmenessä tuhannessa!
Ei kuulunut muistavan.
—No jo, s——a ollen, sinä olet koko miehen vetelys. Se ei tiedä asioistaan, ei sen vertaa kuin koira pojistaan.
Summateko oli vaan edessä, sitten vasta lienevät kaikki, kun ei enää tule tahtovata. Semmoinen onnen aika mahtoi olla vielä kaukana, vaikka olisi se saanut jo tulla. Malinen ei enää jaksanut pysyä rauhallisella tuulella velkamiehiäkään kohtaan.