Emäntä näki joutavansa pois ja, otettuaan pari askelta oveen päin, sanoi mennessään:
—Minä olen sanonut sanottavani, tee nyt tahtosi.
—Niin teenkin.
Malinen heitti tämän lauseen niin omituisen sysäävästi suustaan, että sen sai huomata olevan viimeisen tähän asiaan. Anna Liisan kirjoitusaikana Malisen mieli rauhoittui, ja hän alkoi puhella tavallisesti:
—Vieläpä näitä pitämään leivässään. Tuo pienempi, se on niille puheilleen vielä ilkeämpi, jos ei toinenkaan liene hyvä. Ei ne minun kuullen uskalla, mutta kun liikahdan pois, niin käypi kuin illallakin. Pyhäaamuna lähden kirkolta renkiä pestaamaan, nyt alusta niitä saapi oikeita ihmisiä. Jos haluttaa, niin sinä saat lähteä kirkkoon siinä yhtenä.
—Jo toki, mielelläni, sanoi Anna Liisa.
—Onko se äitisi siitä puhunut, kun me tuumattiin, että kun tuo toinen kamari on tuossa melkein tyhjänä, niin sinä muutat siihen vuoteesi ja asuntosi.
—Ei minulle ole puhunut.
—Niin se tuumattiin ja muuta vaan jo tänä iltana. Siellä on sopuisampi opetella joutoaikoina lisää kirjoittamaan, vaikka alkaahan tämä jo menetellä.
Malinen katseli parhaillaan toista valmistunutta päästökirjaa.