Poika näytti vähän säikähtävän muistutuksesta.
—Nyt sattui vielä tämä vajavainen vuosi, alkoi Anna Liisa haastella pojan syödessä.—Ukkivaarisi turvin me nyt kuitenkin päästään hyvästi tämän sivu, ja siinä sitä olisit sinä mennyt yhtenä, jos ei sattunut näitä. Täällä maailmassa jos ei jo nuorena pakene pahuutta ja viettelyksiä, niin ne saattavat ja ovat monen saattaneet loppuiäkseen kurjuuteen.
Poika ei näkynyt vähääkään ymmärtävän, miksikä äidille tulee aina itku, jos mistä hyvänsä rupeaa puhumaan.
Pitkältä ei tehnyt mieli istua, ilma oli niin jäähtynyt. Ei ollut enää monta virstaa, tuntuipa jo oikein vaikealta, kun kumpainenkin oli vähän tehnyt kävelytyötä. Mielellään jo levähti perille tultua. Talonväki kummasteli, että kun jalkaisin tämmöistä matkaa tullaan, lienee se jo nälkä.
* * * * *
Tämä Anna Liisan eno oli iältään noin kuudenkymmenen paikoilla, kookas mies, hyvin tyytyväisen näköinen elämäänsä. Kasvot osoittivat rehellistä leikillisyyttä ja etuasennossa liikkuva leuka sai ne vivahtamaan vähän naurettavilta. Syrjäisestä näytti, että alapuolen hampaat lyövät kappaleen ulkopuolelle toisien.
Hänen talonsa oli mitä pienimpiä, mutta hyvässä laitoksessa. Semmoisena se oli hänelle jäänyt hänen isältään, eikä se antanut suuria tuloja, niin että sisartenkin perinnöt täytyi suorittaa syrjäansioilla. Semmoisia ansioita hänellä oli usein tarjona tukkien uittajana tai muissa töissä, joissa tarvittiin kirjoituksen-taitavaa sekä muuten ymmärtävää ja rehellistä miestä. Näitä hän toimitti silloin, milloin rahantarpeet pakottivat, mutta kun ne menivät ohitse, saivat syrjätoimetkin jäädä.
Enonsa taipuvaisuuteen luottaen oli Anna Liisa uskaltanut toivoa, että poika saisi täällä asunnon. Kaunistelematta kertoi hän enolleen kahden kesken kotielämänsä ja ne syyt, jotka pakottivat tänne tuomaan. Täällä oli tiedetty ainoastaan vähäisiä osia koko tuosta sekasotkusta. Hyväluontoinen eno oli vähällä itkeä tätä kurjuutta kuullessaan.
—Heitä vaan poika tänne, koetetaan kasvattaa mieheksi, kehoitti se rehellisesti.
—Tännehän se täytyy heittää, vaikka siinä on paljon vaivaa teille elättää minun lapsiani, sanoi Anna Liisa.—Vaan jos tuossa vielä talona pysyisi, niin koetetaan maksaa.