* * * * *
Nyt, kun puutteinen vuosi ahdisti kaikkia, näki Malinen, että hänen rahansa menivät kuin kuumille kiville. Velkojat kyllä vähenivät, mutta kukapa sen tietää, milloinka ne loppuvat. Malinen itse sai asiat vielä pahemmaksi, kun päästi kuulumaan semmoisen puheen, ettei tästä talosta ole muilla saaliin sijaa, ennenkuin hän on ottanut päältä kaikki rahansa, jotka on velkoihin pannut. Silloin armollisimmatkin velkojat vilkastuivat. Siinä tuli kiire, kuka päältäottajaksi joutuu. Armoa ei annettu, eikä sitä taitanut muut paljon pyytääkään, kuin Anna Liisa, mutta hänen rukouksiaan ei kukaan kuunnellut.
Malisen perimyskirjat olivat vielä oikeuden vahvistusta saamassa, kun nimismiehen kello lauloi muiden saamisista. Kohta olivat kaikki tavarat herran kirjoissa. Koko talo oli kuin hävityksen pyörteessä. Aatu koetti kuljettaa eläimiä piiloon, mutta nimismies laittoi niitä etsimään. Yökaudet kuljeksi tarkastusmiehiä lähimökkien navetoissa, ja kun liikoja lehmiä löytyi, alkoivat he takaisin taluttaa. Kyllä siellä mökkien vaimot koettivat olla uskollisia, saadakseen jonkunkaan lehmän onnettomille säilytetyksi, mutta harvoinpa se onnistui.
Velallisia ja muita joukkoja oli kokoontunut nimismiehen kanssa Ahoniemeen toimittamaan ensimmäistä isompaa huutokauppaa. Malinen oli pakahtua vihasta.
—Mitä asiata vallesmannilla on tässä? kysyi hän äkäisesti.
—Huutokaupan pitoon minua on vaadittu, ilmoitti nimismies maltillisesti.
—Vaan minä en ole vallesmannia tänne kutsunut.
—Harvemmin minä saankin kutsuvieraana kulkea, mutta olen valmis poistumaan, jos rahoja tulee.
—Ei penniäkään!
—No sitten tavara rahaksi.