—Niinkö se on…?
—Anna olla kyselemättä, sanohan sovinko?
—Sopiihan siinä.
—Niinpä ota tuosta rekeesi menemään tavaroita, kohta kai sitä lähtään.
—Eikö täältä joutane, myönsi Laitinen ja keräili syliinsä osoitetuita tavaroita.
Malinen meni keittiöön, jossa Anna Liisa oli ruuanlaiton toimessa, silmät punaisina itkusta. Entinen piika-Maija istui siellä hänen vieraanaan, ja se näkyi itkeneen yhtä paljon. Anna Liisa vavahti, kun katsahti isänsä kasvoihin, niin synkeät ne olivat. Synkeitä olivat hänen sanansakin.
—Kohta sitä ollaan kerjäläisiä kaikki, alkoi hän ja katsoi armottoman rautaisesti.—Tuntuuko nyt hyvältä, että sait minut kerjäläiseksi. Kerjäläisten ystävä olit alusta alkaen ja kun siitä yhdestä pääsin, tulit itkien ruikuttamaan tänne toisen kerjäläisen luokse, tähän h——n pesään. Kyllä sinä tiesit sen vietävän jälet, vaan et sanonut, kun minusta piti saada samanlainen kerjäläinen. Lyhentänyt on muka velkojaan… En kuule ruikutuksiasi enää. Minä viimeinkin katoan roistojen syötävänä olemasta ja varokaa tulemasta silmieni eteen. Nämä ovat viimeiset sanani ja nyt minä lähden.
Aivan masentuneena kuunteli Anna Liisa tätä ankaraa syytöstä ja vielä isänsä ovessa mennessä sopersi hän sille rukouksen sanoja, mutta ei se kuunnellut enää. Hän juoksi vielä akkunasta katsomaan, onko isän uhkaus aivan totta, ja kyllä siinä ei näkynyt olevan epäilemistä. Kiirehtivän näkyi kyytimiestään ja luomatta ainoatakaan silmäystä uteliaasti tarkastelevaan joukkoon poistuvan kartanosta.
—Tässä maailmassa ei ole toista ihmistä, joka olisi pahemmin pettynyt kuin minä, alkoi hän matkalla purkaa ajatuksiaan Laitiselle. Ei minulla ollut kuin yksi lapsi, vaan se tuo riitti. Kenenkään ihmisen ei pitäisi ruveta lapsiaan opettamaan, ei minkään vertaa, siitä saa vain harmia. Ja auttamaan ei tinaisella tengallakaan, ennenkuin näkisi, että nyt ne ovat kerjäläisiä. Sitten jos leipäpalasta antaisi, vaan ei mitään muuta. Jos minä tein sen, että otin toisen emännän ja pysyin kotonani, niin talona olisin, mutta rupesin noita s——n hylkyjä kuulemaan, niin saanenko penniäkään takaisin rahoistani, joita työnsin noiden hylkyjen asioihin. Mutta viimeiseen asti minä koetan ottaa.
Laitinen ohjasti hevostaan, eikä ymmärtänyt toverinsa asioista muuta kuin että maaton mies se mahtaa nyt jo olla, koska aikoo ruveta heille huonemieheksi.