—Onhan niitä varoja, vaan ne ovat toki semmoisten koirain hyvinä, että tarpeen taitaisi olla, jos antaisi lisää.
—Eikös teillä ole aivan käsissä olevia?
—Jospa vähän onkin, niin kukapa tässä ikänsä määrää tietänee.
Puhuttelijat poistuivat, kun huomasivat, etteivät he voi ukon tuumia muuttaa.
Hakkaamattomia hakokuormia näyttiin tuotavan toisenkin talon pellolle, ja muutamana päivänä tuli sinne jo hakkuumies, kantaen hakotukkia olallaan. Se alkoi lyödä riskisti, niin että rouheet sinkoilivat hakokirveen nokasta. Tämä työtoveri oli Malisesta päin myötätuulen puolella, pitkän pyssynkantaman päässä. Malinen tunsi sen heti vävykseen, ja sen näkeminen, vaikka näin kaukaa, alkoi aukoa suuremmaksi sitä katkeruuden haavaa, joka mieltä ilmankin karvasteli. Hän muutti hakotukkinsa toiseen paikkaan ja asettui seisomaan vasten tuiskua. Säälimättä iskeytyi lumi ryppyisiin poskiin, mutta sitä kiusaa kärsi paremmin kuin tuota toista. Hän seisoi kahden kylmän välillä ja koetti jäätyvää sydäntään tyydyttää työllä eikä poistunut tukkinsa äärestä, ennenkuin pimeällä. Talonväki kummasteli tätä uutteruutta, mutta jos tulivat siitä jotain sanomaan, eivät saaneet vastausta. Äänetönnä Malinen vain sulaili lumet kasvoiltaan, illasteli vähän kuivaa ruokaa ja painautui nukkumaan.
Sänky ja mitä siihen kuului olivat hänen omansa, talon vaimoväki piti niistä tarpeellista huolta. Anna Liisa kävi ensi aikoina pyytämässä isänsä liinaisia vaatteita pestäkseen, mutta sai ainoastaan talonväen kautta salaisesti.
Ennen tuiskujen loppua alkoi Malisen työ-into laimentua. Kului päiviä, ettei tullut pellolla käydyksi. Uunilla vaan istuksi ja valitti vilustavan. Hän uskoi sille parhaaksi lääkkeeksi saunan lämmintä ja hautelikin siellä itseään pitkän tunnin, vaan sepä vei niin huonoksi, että täytyi tuoda miesvarassa vuoteeseen.
—Etteköhän tule kipeäksi, huomautti Laitilan emäntä.
—Ei se ole muuta, vaan taisin olla liika pitkään tuolla saunassa, selitti Malinen.
Pari päivää meni vähillä syönneillä, varoitellen vain jaksoi ulkona käydä ja sängyn laidalla aika-ajoin istua. Emäntä siinä hoidellessaan tarkasteli taudin kulkua ja arveli taas: