Emäntä ei näkynyt välittävän sen enempää tästä asiasta, meni vaan töilleen. Laara jäi ajattelemaan, että mikähän se mies olikaan, joka tähän taloon neuvoi, eihän täällä näytä välitettävän mitään. Hän päätti kumminkin tiedustella tarkemmin, ennenkuin lähtisi toisiin paikkoihin, ja meni emännän luo keittiöön.
—Joko teille on pestattu palvelijat ensi vuodeksi, ettekö minua ottaisi? esitteli Laara alakuloisena.
—Ei noista vielä ole kiirettä, sanoi emäntä.—ja on niitä tarjona täälläkin kotipuolelta.
Laara oli jo vähällä heittää pyrkimisen siihen, mutta jos näin alkaa käydä muuallakin, niin oli paras pyrkiä avulle asti.
—Minä en tahtoisi paljon palkkaa ja saattaisin tämän vuoden lopun tehdä työtä ruokapalkalla. Minä jaksan ja osaan vaikka miestenkin töitä tehdä.
—Enpä minä tiedä tässä olevan tarpeita, sanoi emäntä.—Miehetkin ovat kauppiasten kuormia viemässä, jotka tietäisivät paremmin ulkotöistä.
Olikohan se sitten tämän talon isäntä, jonka minä tapasin tullessani, ja sehän se ohjasi tänne tulemaan, alkoi Laara selitellä, jos se paremmin auttaisi.
—Minkä näköinen se oli? kysyi emäntä uteliaana.
—Semmoinen isonpuoleinen, ja musta parta tuolla oli.
—Se se on ollut. Tielläkö se sinut tapasi?