—Ei kuin talossa.
—Satuitteko te samaan yöpaikkaan? kyseli emäntä yhä uteliaampana ja asettui tarkasti seuraamaan Laaran selitystä.
—Olin siinä minä yötä, mutta ne matkamiehet lähtivät vielä ajamaan.
—Niinkö se sitten sanoi, että mennä tähän taloon, niin siihen otetaan palvelukseen?
—Siihen tapaan se sanoi.
—Eikö se sanonut, että hän on tämän talon isäntä?
—Ei tuo siitä mitään. Vaan kun te tunnette, että se on ollut isäntä, niin ottakaa nyt työhön siksi aikaa, kun joutuu kotiin, kohta kai se palaa.
—No, minä sanon nyt suoraan, että ei sinun palveluspaikkasi sattunut tähän taloon, vaikkapa itsekin joutuisi, teki emäntä jyrkän päätöksen.
Laara lopetti pyytämisensä ja alkoi aprikoida, että mitähän tämä emännän kyseleminen ja kylmyys oikeastaan oli. Ei siltä tehnyt mieli enää mitään kysyä, vaikka olisi ollut tarpeeseen, tietäisikö hän muualtakaan neuvoa.—Nyt oli edessä sama tietämättömyys kuin kotoa lähtiessäkin.
Jos Laara arvasi viivyttää pari päivää Karvolassa käyntiään, niin olisi tavannut isännän ja ehkä paremmin päässyt työhön. Se oli tullessaan siinä toivossa, että tuo matkalla tavattu tyttö olisi heillä, mutta kun häntä ei näkynyt eikä kuulunut, heräsi salainen tyytymättömyys koko taloutta kohtaan. Kaikki oli moitittavaa, ei mitään, ei mitään oltu oikein tehty.