—Jos ei hevosella, niin jalkaisin.
Reittu katsoi poikain vuoteelle ja ne näyttivät nukkuvan. Sitten hän siirtyi hiljaa lähemmäksi puhetoveriaan.
—Mihinkähän se, minun kyydittäväni nyt iltamassa katosi? kysäisi hän.
—Se on toisten pikku tyttöjen kanssa tuolla kamarissa.
—Pikku tytöksikö se Miinakin vielä arvataan.
—Niin se tämän talon isäntä arvaa ja suojelee kaikki nämä tyttönsä hyvin tarkasti.
—Eikö se ketään suvaitse?
—Ei se sille omalleen suvaitse vielä ketään, eikä tuo olekaan oikein aikainen.
—Kuuluupahan jo käyneen sulhasia.
—Isäntäpä epäsi kerrassa puhumasta.