—Ei se aina sitä tee. Mutta jos minä en saisi tällä tiellä enää mitään sille Miinalle sanotuksi, niin pyytäisin puhumaan, että tulisi nyt ihan varmaan näille ensi maaliskuun markkinoille, niin siellä tavattaisiin.
—Teillähän taitaakin jo olla valmiit liitot, sanoi Laara koettaen nauraa.
—Eihän niistä vielä osaa sanoa, miten sitten tuonnempana, sanoi Reittu osaksi myöntäen.
—Pitää toki sitten sanoa, virkkoi Laara äänellä, josta kuului peitelty kateus.
Öljy oli lampusta palanut kuiviin, niin että valo vaipui yhä tummemmaksi. Reittu katsoi kelloonsa.
—Lamppu näkyy heittävän meidät pimeään, sanoi hän, pitääkin tässä asettua hiljaa.
—Eihän pimeä haastelua hidasta, huomautti Laara—vaan taitaa ajatukset pyöriä siinä matkatoverissa.
—Ei nuo niin haitalle asti.
Keskustelu alkoi Reittua laiskottaa ja hän siirtyi entiselle paikalleen pöydän päähän, riisui vaatteitaan vähemmäksi ja painautui poikain vuoteelle. Aamusella nousi hän heti isännän tupaan tultua ja puuhaili lähtöään, mutta kiellettiin odottamaan kahvin joutumista. Viipyminen oli mieleen, sillä aikaa sopi hakea tilaisuutta sananvaihtoon Miinan kanssa, joka supistui kuitenkin hyvin vähään. He ennättivät vain vahvistaa markkinoilla yhtymisen.
Mutta isäpä arvasi tehdä häiriön sille liitolle, kun ei laskenutkaan
Miinaa ensi päiväksi, vaikka tämä kuinka olisi pyytänyt.