—Mitä ne lapset tekevät markkinoilla, vielä vähemmän ensi päivänä, sanoi hän.—Toisena päivänä jos pistäytään.
Laarapa ei tyytynyt heittämään käyntiänsä viime päivään, vaan palkkasi sijaisen ja meni muiden reessä. Hän pukeutui parhaisiin vaatteihinsa, eivätkä ne olleetkaan enää mitättömät, kun hän oli kaikki ansionsa säästänyt niihin ja värien puolesta valinnut näyttävintä. Miina oli pyytänyt viemään sanan sille, joka häntä odottaa, ja Laara lupasi toimittaa.
Mennessä muistui mieleen kotipuoli, kun oli tullut ajatelleeksi, että täällä ehkä tapaa joitakin niiltä tienoin. Sietäisi niiden muassa lähettää terveisiä vanhemmille, mutta eipä hänellä toisekseen ole niille mitään sanomista. Hän päätti heittää sen tuuman sikseen ja meni perille päästyään ensiksi tapaamaan Reittua puhutusta paikasta. Aamusta päivin oli tämä siellä uskollisesti odottanut. Laaran nähtyään luuli hän kohta muitakin näkevänsä ja kysyi:
—Jäljellekös Miina jäi?
—Ei se tulekaan, ilmoitti Laara nauraen.
—No miksikä?
—Ei kuuluttu lapsia kaivattavan markkinoilla, niin kuulin isännän sanovan.
—Vai niin, ihmetteli Reittu. Eikö huomennakaan?
—Sittenpähän näkee.
Laara naurahti salaperäisesti, mutta toinen oli aivan pahoillaan. Hän vei Laaran kahville tiedustellakseen sitten enemmän.