—Semmoisia, joilta ei saa rauhassa liikkuakaan, jatkoi Laara päätään keikautellen.
Jokainen vähän ällistyi, mitä siellä on tapahtunut.
—Olkoot jos kuinka pitkäpartaisia, niin pitää minut nähdä alalleen, kiihtyi Laara valaisemaan asiata, kun huomasi että vaikuttaa se.
Jokainen jo alkoikin ymmärtää, mutta ei yksikään rohjennut tarkemmin kysyä, kun pelättiin olevan seurassa liian läheisiä. Toiset jo nousivat siirtyäkseen toisiin huoneisiin, paikoilleen jääneet rykästelivät puheen puutteessa.
—Vai on täällä semmoisia, jotka eivät näe Laaraa alalleen, tarttui Karvosen emäntä Laaran puheeseen.—Eikö nyt tekisi mielesi meille palvelukseen?
Tämä odottamaton kysymys pani Laaran suun aivan äänettömäksi. Ylpeänä ja vihoissaan hän lähti toisiin huoneisiin. Mutta tuo tehty valitus ei tuonut mitään hyötyä, hämärissä käytävissä saattoi kohdata äskeisiä vastuksia. Uutta valitusta ei tullut tehdyksi, kun ensimmäinen kävi niin nolosti. Nyt hän oli kerrassaan herennyt luottamasta vaimonpuoleisiin, niin nuorempiin kuin vanhempiinkin. Ne halveksivat häntä aivan kaikki, mutta mitenkäpä niille saanee kostetuksi, ne ovat niin arvokkaita olevinaan.
Ensimmäinen oli kotiinsa kiirehtimään Karvosen emäntä, ei niin omasta puolestaan, vaan että saisi pois miehensä häpäisemästä ihmisten pitoja. Mutta tämäpä ei ollutkaan niin halukas, kun oli vasta päässyt oikealle juhlatuulelle ja löytynyt monipuolista huvia. Muiden liikkeiden tähden oli Kuhjolan isäntä jäänyt vähälle puhuttelulle ja nyt lähdön edellä täytyi sitä palkita. Monta kertaa meni emäntä ulos, mutta vielä täytyi palautua, eihän se tullut. Kärsimättömänä tarttui hän jo käsipuoleen kiinni viedäkseen puoliväkisin.
—En minä raskisi vielä lähteä pois tuon ukon luota, toimitti se vastakynttä karhitessaan.—Se taitaa jo ruveta katselemaan noita tyttöjä, vaikka siinä ensin alapäisenä istua luuhotti.
—Anna katsella, jos katselee, mutta sinä joudat hyvin kyllä, kiukutteli emäntä ja kiskoi mukaansa.
Ymmärtämättömät heidän menolleen naurahtelivat, mutta toiset katselivat surkutellen.