Nyt oli jo lääkäri selvillä, minkälainen asia tässä olikin kysymyksessä, eikä hän voinut olla myhähtäen sanomatta:
—Kylläpä se on ollut jotenkin aikaista tuumanpidettä.
—Niin se on ollut, vahvisti Elias,—eikä siihen ole minun syyni yksistään. Hän on aikonut uskollisesti pitää lupauksensa, mutta sitten näyttää tuommoista. Kuka siitä ei suuttuisi, kun on tehnyt monta vuotta työtä, että silmät nurin päässä… Ei se nyt minusta huoli, eikä se olisi huolinut ennenkään, se on vain pitänyt narrinaan ja työmiehenään. Ennenkin minä olen sitä epäillyt, vaan se on aina vakuuttanut pysyvänsä sanassaan.
—Jospa se olisi pysynytkin, säesti lääkäri.
—Pysyköön tahi ei, mutta minä en olisi silloin katsonut lyödessä, vaikka olisi jo ollut rautapanta toisessa kalvosessa.
—Kumpaisenko puolelta se teidän yhteys alkoi? kysyi lääkäri.
—En tiedä, kumpaisenko syyksi sanottaneen, vaan emäntä kaiketi jo ensi vuotta ollessani alkoi puhua keplotella, että tämä Eliashan näkyykin olevan kuin taitavin isäntä, kyllä tämä vielä sattuu pääsemään isännäksi. Sillä lailla se puhua veilotti usein, ja kun minä menin kesällä yksinäni pyhäaamuina lammesta kaloja käestelemään, niin se tuli useita kertoja sinne rannalle hyvissään kiittelemään, että Eliaksesta joka saapi miehen, niin sen ei tarvitse kesällä piimävelliä keitellä. Siihen aina lisäsi, että ei ole hänen miehestään, kun on niin vanha, vaan eikö tuo kohta kuolle. Siitähän se minullekin tuli mieleen ajatus, että jospa tässä pääsen isännäksi, ja aloin jo koetteeksi teetellä lempeäni, ja kun se ei siitä näyttänyt pahastuvan, niin siitähän se sitten on tämmöiseksi mennyt.
Piatan oli vaikea kuunnella ja vielä vaikeampi pitää suutaan kiinni, kun hänen parhaan auttajansa ja ystävänsä asiat tuolla lailla levitetään noin arvokkaan miehen eteen. Jos vielä Laara luulee, että hän on ollut yhtenä ilmoittelemassa. Hän ei voinut enää hallita itseään.
—Etkö sinä, Elias, häpeä nostellessasi tuommoisia soimauksia emännän päälle. Sinä et saa niitä kuitenkaan toteen, vaan emäntä sinut panettaa linnaan puukottelusta ja noista herjauksista.
—Panettakoon vaan linnaan, sama se, intosi Elias.—Mutta sitten minä vasta rupean puhumaan, ei tämä vielä ole ollut mitään. Antaa tulla Laaran oikeuteen minun päälleni kantamaan, niin sitten hän vasta kuulee, ja antaa Karvosen tulla todistajaksi, niin sitten sekin kuulee, mikä hän on.