Lääkäri huomasi keskustelun luistavan paremmin, kun jättää puhevuoron
Piatalle, joka olikin valmis ottamaan kiinni.
—Sinä et voi Karvoselle mitään, tenäsi Piatta,—vaan se on nähnyt sinun lyövän emäntää, ja tässä olet sanonut sen tohtorille ja meille jokaiselle, niin että on vieraitamiehiä.
—Sinäpä et kelpaa vieraaksimieheksi, sanoi Elias kovasti suuttuneena Piatalle.—Sinut minä ensimmäiseksi epään pois, sinä kuitenkin puhuisit vaan Laaran puolesta, jolta olet vuosikausia kantanut kuin tonttu, milloin piimää, milloin leipää, ja ollut sen postina ja asiamiehenä kylällä kuuntelemassa, mitä siellä puhutaan.
—Se on tulimmainen vale! kiivastui Piatta ja löi polveensa. Sinä elä tule minua sillä lailla haukkumaan. Minä en heitä tätä kysymättä ja tohtori on siihen vieraanamiehenä, niin että minä en heitä kysymättä. Pankaa, tohtori, muistiinne, mitä tämä sanoi minusta.
Lääkäri ei viitsinyt enää kuunnella, vaan nousi ja mennessään sanoi:
—Kyllä ansaitsee panna muistiin ja mennä oikeuteen. Puhukaa vaan lisää. Hyvästi!
Toiset jäivät riitaansa jatkamaan, mutta kohta muuttui Piatta suopeammaksi ja lähestyen Eliasta alkoi nuhdellen selittää, minkälaisen tyhmyyden tämä teki kertomalla tohtorille nuo asiat. Sitten hän kertoi Laaran terveiset, että se ei vedä oikeuteen, jos pitää kaikki salassa, ja sanoi saattavansa tehdä nekin muut asiat, niinkuin on puhe ollut, sitten kun aika joutuu.
—Ihanko todella se niin sanoi? kysyi Elias.
—Sanoi se, vaan miten nyt tekisi, kun sinä et ollut hiljaa.
—En usko ollenkaan, alkoi Elias epäillä.—Ei se nytkään muuta kuin viekoitteleisi minua. Mitä varten hän alkoi pitää yhteyttä muiden kanssa?