Lääkäri istui parhaillaan isännän kamarissa. Kaikki voimansa pani vanhus noustessaan pitkältään. Säälitti nähdä, kuinka vaivalloisesti nousu kävi ja miten neuvottomana hän sitten istui. Puhetaito oli maatessa yhä vähentynyt, niin ettei hän näin arvokkaalle vieraalle osannut aluksi sanoa mitään, hämillään vain rykästeli.
—Kuulin tältä nuorelta mieheltä, että isäntä on vuoteen omana, niin tultiin katsomaan, aloitti lääkäri keskustelun.
—Onhan tässä pitänyt olla jo monta vuotta, sanoi isäntä huoaten.
—Oletteko koettanut mitään parannuskeinoja?
—Mitäpä niistä enää … pois joutaisin, vaan ei näy…
—Kuinka niin? Liika nuoria ovat vielä nämä pojat.
—Niinpä ovat… Ei minusta ole enää…
—Emännällekin sattui tuommoinen tapaus.
—Niin kuuluu… Paraneekohan se?
—Kyllä se paranee, kun aikaa antaa. Vaan ettekö te paneta kiinni sitä rikoksen tekijätä, ettei ennätä paeta?