—Niinhän se oikein olisi, kun eivät minun tähteni syntiä tekisi, sanoi isäntä vapisevalla äänellä.
—Mitenkä syntiä tekisi? kysyi lääkäri.
Isännän liikutus lisääntyi, kun hän selitti:
—Niinkuin ovat jo tehneet, ja jos vihollinen yllyttää vielä pahempaan, kun ei kuolema tule…
—Ei isännän pidä sillä lailla ajatella, rauhoitteli lääkäri.—Luulen, ettei teille tee kukaan mitään pahaa ja sitä paitsi on väärin toivottaa kuolemaa.
Isäntä oli vaiti, hän jo katui, että oli hairahtunut puhumaan. Pitkällinen sairaus oli saanut hereille synnin pelon, ja jottei hänen elossa-olonsa tulisi kartuttamaan muiden syntejä, oli hän jo kauan ikävöiden odottanut oman kuolemansa lähestymistä. Lääkärin muistutuksesta kääntyi syytös itseä kohti ja heräsi ajatus, että jos hän itse onkin tehnyt eniten syntiä tuolla toivomisellaan. Lääkäri huomasi isännän pahan mielen ja antaakseen hänen jäädä rauhaan meni heittämään hyvästiä. Taas isäntä teki vaikeita ponnistuksia päästäkseen vähän koholle hyvästiä antamaan.
—Kykeneeköhän Laara maksamaan teille? muistui hänen mieleensä.
—Olkaahan siitä huoleti, rauhoitteli lääkäri,—kyllä ne semmoiset asiat saadaan soveltumaan. Hyvästi vaan! Koettakaa nyt pysyä iloisella mielellä, huolehtiminen lyhentää ikää.
Ruoka oli laitettu lääkäriä varten pihanpäähän suurimpaan huoneeseen, nyt tarvittiin vain niin rohkeata, joka uskaltaisi mennä käskemään. Piika, joka oli ruuan laittanut, ei mitenkään uskaltanut, mutta kyllä Piatta. Hänestä se oli haluista, ehkä ennättäisi kuunnellakin oven takana. Mutta lääkäri tuli jo ovessa vastaan; siinä sai ilmoittaa ruualle pyynnön ja samassa olla opastajana.
—Täällä on saatu mateita, ihastui lääkäri nähdessään nostannaisen madevadin pöydällä.