—Totta se on ollut niistä paha eläessä, kun ei kuoltuakaan tulla katsomaan.
Pienimmätkin lapset alkoivat itkeä mukana, kun näkivät äitinsä itkevän. Pian se meni Laaralta ohitse, kun hän lopetti koskettelemisen ja alkoi pyyhkiä lastensa silmistä vesiä.
Tuvan perällä oli kaksi pitkää pöytää pääkkäin, jotka olivat katetut pitkillä, valkoisilla liinoilla. Ruuan laittajat kantoivat jo keittoja pöytään. Laara ilmoitti ruualle rupeamisen, mutta pöydät eivät tahtoneet tulla täyteen, kun enin osa odotteli toisiaan. Moni ei tahtonut ottaa käskemättä sitä arvoa itselleen, että menisi ensi pöytiin, kun eivät kumminkaan kaikki mahtuneet yhdellä kertaa.
Puolivälissä saattoi olla ensi pöytäläisten syönti, kun Tuomas ajoi vaimonsa ja lastensa kanssa kartanolle. Laara meni porstuaan ottamaan vastaan ja kehoitti menemään kamariin. Siellä ei viipynyt Tuomas sen enempää aikaa kuin että ennätti turkin heittää pois. Hän tuli kohta tupaan ja käteltyään muutamia tuttaviaan meni isänsä arkun vierelle, joka avonaisena seisoi rahien päällä. Hän nähtävästi aikoi hallita tunteitaan, mutta väkisin vierähti vesikarpalo toisensa perästä kasvoja myöten alas. Kohta tuli Tuomaan vaimokin, kantaen nuorinta lastaan käsivarrellaan.
—Siinä se on nyt ukki, sanoi tämä osoittaen lapsilleen ruumista.
Laara tuli pyytämään kamariin juomaan lisää kahvia.
—Kyllä tässä vielä ennätetään, sanoi Tuomaan vaimo.—Tulin vaan näille lapsille näyttämään ukkia, kun ovat harvoin nähneet ennen ja nyt viimeisen kerran.
—Niin, antaa vaan lasten katsoa, eihän sitä kohta näekään, puhui Laara ja tuli asettelemaan ruumiin peiton reunoja.—Hyvin se ikävöi lapsiaan ja oli niille hyvä. Pienimmätkin kun menivät sen sängyn luokse, niin se aina, vaikka ei jaksanut istuakaan, silitteli lasten päitä ja puheli: »pikku piika, pikku piika» ja »kaimamies, kaimamies».
Hän alkoi hyrskähdellä itkusta. Tuomas katsahti siihen ynseällä syrjäsilmäyksellä ja meni vähäksi aikaa pois tuvasta.
Viime pöytäläisten syöntiaikana tulivat toisetkin vainajan vanhimmat lapset, niin ettei Laaralla ollut enää siinä suhteessa mitään moittimisen syytä. Pääasiana niillä taisi kumminkin olla isänsä katsominen, sillä he tekeytyivät muuten varsin vieraiksi. Olivatpa niin hitaita kaikille kehoituksille, että Laara jo takanapäin tuskaili, että hän vähän välittää mokomista omaisista, joille ei mikään kelpaa oikealla.