—Niin se näkyy käyvän, sanoi Laara mahtavasti.—Ylpeästi sitä ennen mentiin tämmöisten ohitse, ei katsottuna päinkään, eikä luultuna, että apuakin siltä vielä tarvitaan.
—Ei nyt noita muistella, pyyteli Reittu syyllisenä.—Enkä minä voi pakottaa, satuin vaan tässä sanomaan, kun puheeksi kiertyi.
Laara ajatteli sanoneensa tarpeeksi tällä kertaa ja oli tyytyväinen.
Reittu alkoi toden teolla laittautua lähtemään.
—Niinkö ahtaalle ne asiat panevat, että täytyy heittää kesken tuo verkkotyö? kysyi Laara.
—Pitää tästä lähteä muilta kyselemään.
—Onko se miten suuri summa?
—Siinä sadan markan paikoilla.
—Kun tuo ei sen suurempi ole, niin pysyhän työssä, sanoi Laara avuliaan mahtavana.
Tämmöinen lupaus tuntui Reitusta jotenkin nöyryyttävältä, mutta kun työtuomio oli tulossa eivätkä omaiset ruvenneet auttamaan, oli se otettava vastaan.
—Kyllä minä sen maksan takaisin, sanoi hän kiitoksen asemesta.