—Eihän siitä ollut neuvonantajaksi, eikä miksikään, se kun oli niin kitulias alusta pitäin ja huononi aivan lopen, kun yritti sen yhden kerran lapsen tekoon.
—Sinä et taitanut ottaessasi tietää sen terveyttä, pisti Laara.
Reittu ymmärsi selvästi, että nyt syötetään ennen edessä olleita, mutta eihän siitä auttanut pahastuminen. Oli pyrittävä sovintoon korjailemalla entisiä ja laskemalla loppuja leikiksi.
—Tiesinhän minä sen, vaan otetuksi tuo tuli, tunnusti hän kuin häpeissään.—Toisin se asia olisi ollut tehtävä, kun olisin ymmärtänyt. Silloin jos käännyin Laaraan, niin talona oltaisiin ja…
—Elä tule minua pilkkaamaan, keskeytti Laara.
—En minä pilkkaa, vakuutti Reittu,—se on ihan totta. Ja minä puolestani näytän sen todeksi, jos nyt sovittaisiin yhdeksi taloksi.
—Kauankohan tuohon olisi, kun tulisi toinen tuuli ja alkaisit juoda lellittää?
—No en joisi, teki Reittu lupauksia.—Saisit vaikka kaulan katkaista, jos humalassa näet. Oletko nähnyt kertaakaan tässä-olon aikana?
—Milläpä varoillasi sinä olisit juonut. Ja ehkä olet koettanut kannatella, että saisit minut paremmin petetyksi, vaan et minua petä.
—Se on aivan väärä luulo, että minä siinä toivossa olen ollut juomatta, vakuutti Reittu.—En toki pitkään aikaan osannut enkä uskaltanut ajatellakaan sinnepäin, kun näytit niin ylpeältä ja arvokkaalta.