—Se on itsekunkin oma asia, puhui taipumaton mies jäykästi.—Toinen katsoo asian toiselta kannalta ja siinä kaikki.
Nyt herkesi kyydin puuhaaja äänettömäksi, häntä näytti oikein harmittavan tämän asian onnistumattomuus. Paluumatkalla oleva lähti ulos panemaan hevostaan valjaihin, ja toiset menivät katsomaan hevostensa syöntiä. Mustapartainen mies vain jäi tupaan.
—Tokko on ollenkaan edeltäpäin ajateltua, että mihinkä seutuun aiot asettua? alkoi se taas kysellä Laaralta.
—Ei vähääkään.
—Vai ei vähääkään. Niinpä ota nyt ja kysele siellä, että missä on Niittykylä ja mene sinne, niin taitaa olla edullisinta. Se on näinkin huonona aikana enemmän varakasta puolta. Siellä sinä pian pääset tietoon missä on Karvosen talo, ja pyrihän siihen, niin ehkä et tarvitse muualle mennäkään.
Laara ei päässyt selville, neuvoiko tämä mies omaansa vaiko muiden taloon, eikä rohjennut sitä itseltään kysyä. Kylän ja talon nimet pani hän tarkasti muistiinsa, sillä onhan se mielelle jotain somempi, jos on vähänkin ohjausta minne mennä.
Toiset miehet tulivat tupaan ja esittelivät matkallelähtöä, kun hevoset eivät enää syöneet.
—Eiköhän ollakin tässä yötä, kun on jo näin ilta, tuumaili mustapartainen mies toisille. Nämä panivat kovasti vastaan; sillä tavalla viipyisi puolta enemmän matkalla. Täytyi taipua enemmistön tahdon mukaan. Laara jäi siihen yöksi ja lähti levättyään aamulla taas aikaisin astumaan.
Päivät olivat mitä ihanimpia, aina siitä asti, kun nuo kamalat kylmä-yöt kävivät. Oliko tämä jotain lohdutusta hätääntyneille ihmisille, vai olikohan vain kovettuneen luonnon katkeraa ivan tekoa, että nyt muka korjataan se erehdys, joka taisi tulla. Sellaiselta se näytti, sillä tuo kaunis ilma ei suuresti ilahuttanut maamiestä.