—Sehän se on, huokasi Hermanni. Ja minkä me sille keinoksi arvaamme.
—Minkäpä sille osasi.
—Vaan jos pantaisiin jotain pölkkyä vuoteelle sijallemme, keksi
Hermanni.
—Niinpä kyllä. Pannaan ensinnäkin tupakkihakkuri.
Silloin oli pojilla keksintö valmis. Hakkuri pantiin toiselle sijalle ja toiseen taas parhaiksi pitkä nelijalka rahi, jalat ylöspäin, että se näytti juuri kuin siinä olisi ihminen maannut polvet koukussa.
—Pään kohtapa ei ole hyvä, huomautti Ima, mutta ei hän sitä osannut korjatakaan.
—No laitetaan sekin, sanoi Hermanni, joka oli aina kaikissa kekseliäämpi. Tuohan joutilaita nuttuja ja hattuja. Kääritään nuttu pään asemasta hattu siihen päälle ja sitten peite, niin ei muuta kuin hyvä kaikki!
Nämä nukkumamiehet valmiiksi saatuansa lähtivät pojat kylään. He olivat aina yksituumaiset kaikissa asioissaan, niin että toinen ei sanonut toisensa pahoja tekoja, vaikka mikä olisi ollut.
Hyvin huono onni oli tänään nuoren väen kekri-illan iloilla. Lassilan isäntä oli kyllä luvannut siivosti iloita, mutta kun emäntä joutui kotia, niin näytti, että hän on muoria vielä vanhoillaankin. Kapustata aikoi hän antaa niin hyppymiehille kuin luvan antajillekin.
—Olisit kalloosi saapa hyvän moksauksen, mokoma möllykkä! porisi muori. Ei vara kylään liikahtaa, kun kerää sillä aikaa kaikki hullut hyppimään.