Onko väärin?… Nyt on lupa.
—Ole vaiti, sanoi Matti, ei niistä mitään. Eläpäs intä, mielessäsi kyttelee kuin tuli savisessa suossa vielä tammikuun päivinäkin.
—Jos kytisikin, niin ukki ei siinä hiastaisi, jos ei muut asiat. Ukki ei ole mikään omainen, sanoi Matti.
—Sen verran saattaisi hidastuttaa kuin vieru jalkamiestä talvisella tiellä, sanoi Pekka.
—Oikein arvattu, ei ainakaan enempää, toisti Matti. Pojat joutuivat Hemmolaan ja vähän jälempää tuli tyttäriäkin. Kun kaikki olivat joutuneet, aloittivat he piirihyppelyn. Yksi laulu kun alkoi tuntua vanhalta, alotti joku uuden toisille virkkamatta, mitä hän alkoi, ja toiset yhtyivät siihen, niin että se meni aivan yhteen tapaan kuin uskolaisten veisun.
Vallaton-Pekka siinä laulun lomassa laski aina sukkeluuksia, väänteli sanoja, että toisia nauratti. Pekka oli pienten laulujenkin sepittäjä hyvin sukkela, kun sattui johonkin vähän kyllästymään, tai kun ilmestyi kierovääriä naimisliittoja tahi häitä, jotka olivat höperöllä sekoitettuja ja vieraatkin kutsuttuna löyhkälän naapurista.
Pyöriminen kun alkoi käydä tukalaksi ja ikäväksi ja tähän kuuluvat laulutkin väsäytyivät, niin rupesivat "marjasille." Marjasilla pannaan itsekullekin jonkun marjan nimi.
—Hohoi! huutaa joku.
—Mitä hohoilet? kysyy toinen.
—Olisin rakas, lisää edellinen.