—Kyllä kaiketi se ei pahempikaan olisi, sanoi Liejun Lassi, jolla aina oli tapana sanoa että "kyllä kaiketi".
Toiset miehet eivät myöntäneet eikä vastustaneet, olivat vain ääneti; toisillensa siinä salavihkaa vähän naurahtivat. Hemmo kurkisti pöydän orrelle ja virkkoi:
—Eiköhän oteta ja veisata joku pieni virren värssy. Hae sinä, Jahvi, kirjavasu.
—En minä tiedä, missä lienee, sanoi Jahvi.
—No mene sinä Hermanni.
—En minä … menköön Ima.
—Imapa se nöyrin lienee, sanoi poikain äiti, paraskin junkkari! Mene sinä Hermanni, anna noitten isompien olla.
—En minäkään tiedä koko kirjavasua, missä lienee.
Hemmo katseli vuoroon kutakin juttelijata, että kuka heistä liikahtaisi ja sanoi viimein:
—Kyllä siitä ei tule mitään … kun te ilkiätte olla tuollaisia.