Ja siihen se loppui, sillä toiset herkesivät marjasilla olemasta. Pekka meni Hintin ja Matin eteen hyvin ovelan näköisenä seisomaan ja arveli:
—No jokos on sanat yhdessä, niin lyökää käsi, minä olen eroittajana.
—Eihän meillä mitä kauppoja ole, sanoi Hintti.
—Ei, ei kaupoista, vaan seitsemänkymmenenviiden-vuoden kontrahdista.
—Ei mistään niistä.
—Niin, niin, niin syökää anteeksi, minä tässä olen erehdyksissä. Te puhuittekin vain niistä Limperin hevosista.
—Niin juuri ja siitä Harmista enimmästi, sanoi Matti.
—Ole vaiti, Harmi on hyvä hevonen tuumasi Pekka iskien Matille silmää.
Matti lähti liikkeelle ja tuumaili:
—Se sinänsä ja sopu entisellään. Mutta rupea nyt Pekka ja laula vähän.