—No ihmisiä sitä mekin ollaan, sanoi Lassi ryypättyänsä.
—Niinkuin muutkin ristityt, todisti Pekka, ja menehän nyt ja toimita se asia, muistutti hän vielä ja meni sitten pois.
Lassi meni ja ilmoitti että senkin nimellinen olisi merkittävä ja nöyrästi pappi sen tekikin.
Iltakirkon jälkeen väki hajosi mikä mihinkin. Hemmo ajoi entiseen yöpaikkaansa, joka oli parin virstan päässä kirkosta, sillä suruttomissa paikoissa ei hän ruvennut olemaan. Emäntä oli saanut kylläksi asti täristä huonoilla istuimilla eikä lähtenyt sinne, vaan jäi suntioon yöksi. Suntiossa oli paljon muitakin emäntiä, eikä siinä usein miehenpuolia ollutkaan, ja syynä taisi olla se, että eukko oli siinä isäntänä—ja toisekseen … rouvaksi sitä sanottiin. Suntio itse, hiljainen mies, sai katsoa nököttää valmista, kun muori järjesteli asioita. Mielensä mukaan hän järjestelikin, eikä hän missään asiassa uskonut ketään tietävämmäksi eikä viisaammaksi itseään. Oli hän vähän uskonnollinenkin, mutta siinäkin oli niin yksipuolinen, ettei hänen uskossaan ollut muita kuin hän itse ja eräs vanha piika.
* * * * *
Valkeni sunnuntai-aamu.
Juhlallisena seisoi kirkko aamu-auringon valossa korkeine huippuineen ja maalattuine seinineen. Ihmiset nousivat verkallensa asennoissaan ja siristelivät unisia silmiään, joihin auringon kimellys oli vähän vastaista.
Kirkkoväki heräsi yöpaikoissaan ja alkoivat nousta kahvia keittelemään lauantaina ostetuista nassakoistaan.
Suntiossa oli paljon emäntiä yötä, ainoastaan kolme miehen puolta. Kahvia siinä vuoroin keitettiin ja toisilleen juotettiin ja siposteltiin.
—Ottakaapas emäntä kahvia, vaadittiin toisia.