Saarnan teksti alkoi näin:
—Jos teidän syntinne veriruskiat olisivat, pitää niiden lumivalkeiksi tuleman; jos teidän pahat tekonne olisi ruusun punaiset, pitää niiden kuitenkin niinkuin villa tuleman.
Näitä sanoja hän terävästi selitti, vähän sorahtavalla kielellään. Ja erinomattain mukavasti hyrräsi hänen kielensä, kun hän hartaudella lausui että "teidän veriruskeat syntinne ja ruusun punaiset pahat tekonne."
Aina vähän väliä hän näitä sanoja uudisti, niin että sanankuulijat jo huomasivat näiden olevan niitä painavimpia sanoja, ja moni eukko ja joku vanha ukkokin koetteli pusertaa vettä silmästään, mutta niinpähän se sieltä lienee ollut siepattava kuin korvosta kiululla. Saipa siinä monet kerrat turhaan koettaa. Leskieukoilta lähti vähän paremmin, kun siinä sivussa ajatteli miesvainajataan. Kenen mieli ei jo tästä heltyisi.
Ne, jotka edeltäpäin olivat arvanneet kovasydämisyytensä ja eivät sellaisilta tahtoneet muille näyttää, olivat varuillaan. He painoivat päänsä kumaraan, puraisivat unen estämiseksi lyökkiä, josta väkevyys kohosi silmiinkin, ja nytpä ei ollut vedestä puutetta. Sitten ei muuta kuin istui noin surullisen näköisenä ja välistä pyyhkäisi.
Melkein etumaisessa penkissä istui Hemmolan Hemmo ja oli ilman syrjäkeinoitta saanut muutaman pisaran nujerretuksi, jota monikertaan sysäsi käsisyrjällä. Kappalainen huomasi sanankuulijainsa punaisista silmistä, että on hänen saarnansa saanut jo aikaan hengen liikutuksia, ja lopetti saarnan, luki synnintunnustuksen ja viimeksi synninpäästön.
Keskellä kirkon käytävää kävellä rapsutteli pari koiraa muristen toisilleen. Loppupuolella rippisaarnaa ne ryntäsivät täyteen kapinaan ja janhustivat toisiansa niskasta, minkä kerkesivät. Suntio jouduttautui sakastista ja alkoi niitä potkia saappaan kärjillä, niin että koirain täytyi lopettaa taistelu ja koettaa piilottautua vaimojen hameen helmoihin. Kauneimmat tytöt, joiden sija on penkin suussa, hätistelivät niitä helmoistaan. Siinä toimessa suntio oli apuna: haki koirat käsiinsä, veti niskasta esille, potki ehtimiseen ja sai viimein ulos, vaikka kyllä ne koettivat mutkitella, ennen kuin lähtivät.
Koirain jahdista palatessaan suntio avasi papille alttariportin ja sakastin oven sekä meni itse perästä.
Vallaton-Pekka istui ristiyksen kohdalla penkissä. Hän ei enää mitenkään malttanut olla ajattelematta tuota hänen mielilaulunsa suntiota koskevaa värssyä:
Suntio potkii koiria ja juo, papille availee ovia ja juo,