—Ei mutta, mikä sinulle on tullut?
—Ei mitään, mutta minun pitää päästä kotiin.
—Poisko lähdet? Elä, velikulta, tuota aio. Mikä tästä meidän elämästä tulee: kuka ne lehmät lypsää ja entäs monta muuta?
—Kotiin minun kai pitää päästä, en minä tule toimeen ikävältä.
—No en tiedä sitä, mutta ajattelehan kuitenkin, mikä tästä meidän talon elämästä tulee: minä en kai osaa hoitaa lehmiä, ja tuskin ovat viisaampia toisetkaan.
—Otatte minun sijalleni uuden piian, onhan niitä.
—Niin, mutta mistäs niitä kunnollisia näin keskellä vuotta saakaan. Ja äkkinäinen jos tähän otetaan, niin aivanhan se sotkee koko talouden, ettei se ole sitä eikä tätä, ei puuroa eikä velliä.
Vasten tahtoaankin piti Hintin nauraa Jahvin viime sanoille.
—No eikö se sellaista sitten ole, lisäsi Jahvi. Ja jos vähänkään tulet toimeen, niin ole edes tämä vuosi loppuun. Koetellaan tästä puoleen puuhata jotain hauskaa. Ruvetaan ja miehissä hyvitellään tuota isä-ukkia, jotta tämä elämä saataisiin vähänkään toisenlaiseksi. Ja jospa se saadaankin, kun ukki on leskenä, ja näkyy jo vähän virkeämpi olevankin, kuin kerjäläisen hevonen kesän tultua… Jäänethän toki…
—Jos pitänee sinun pyynnöstäsi olla joku aika, sanoi Hintti rauhoittuneempana ja meni navetalle.