—Ei sitä ole muutkaan paljoksi sanoneet, ja minä tiedän vaikka takuun antaa, että ompeleet pitää, ei laukeile.
Nyt luuli jo suutari kehuneensa kylliksi, rupesi taas työhönsä ja Pekka äärestä katsomaan.
—Tuolla sinun laatikossasi näkyi olevan paperia, etkö anna, olisin vähän tarvinnut, sanoi Pekka.
—Taataahan siellä olla; mitä sillä tekisit?
—Kirjoittaa hurtelen muutamia sanoja, jos otat ja viet mennessäsi toiselle puolen.
—Kellekä?
—Sille, jolle nuokin kengät.
—Vai Hintille, sanoi suutari naurahtaen. Sinä rupeat sitä ehkä emännäksesi keinottelemaan.
—En minä siitä. Mitä minä emännällä teen yksinäinen mies, kun ei ollut muutakaan joukkoa, selitti Pekka ja meni sitten vähän erilleen muista kirjoittamaan ja se alkoi näin:
—Kuule sinä kiusan tekiä, tiedätkö sinä mitä——nyt on aivan vastikään asijat viukoroineet sille mukalalle että Savitien ukki on ottanu Matin ottopojakseen vaan tätä ei tiedä vielä muut kuin minä eläkä puhu sinäkään, mutta muista se että jos olet Matin vihoittanu niin kyllä sun on nyt heti paras aika lepyttää ja tämä mitä sanon on aivan totta ja jos tämä ei ole totta niin minun nimeni ei ole Pekka.