Ja nyt sen kuulit, että se on laulu? Mutta anna tämä Hintille, niin ettei muut näe.
—Kyllä, kyllä. Mutta joko lähdet astumaan? kysyi suutari uteliaisuudestaan rauhoittuneena.
—Niin, kävelen tuonne isompiin taloihin näitä pieksuja voitelemaan. Eikös se ole niin, että mitäs teet, niin tervaa, olipa lusikka tai lapio?
—Niinhän ne sanovat … ja kyllä niissä ompeleet pitää.
—Pitää kai niin kauan kuin pettää. Eikä muuta kuin hyvästi, suutari naskalinesi! Pekka heitti pieksut olalleen ja alkoi astua.
VIII.
Iltapuoleen sai suutari kengät valmiiksi ja lähti niitä viemään pois. Hemmolan kartanolla hän tapasi Hintin, jolle antoi Pekan lähettämän kirjeen.
—Mikä pulverilappu tämä on? kuka tämän lähetti? kysyi Hintti.
—Pekka sen lähetti, sanoi siihen kirjoittaneensa muutaman laulun, jota olit pyytänyt, selitti suutari.
—Vai laululappu tämä on, minä luulin joksikin pulverilapuksi. Mutta kenelle ne kengät on tehty?