Heta nauraa hymähti iloisesti ja kysyi lisää:
— Muistatko, millä tavalla näin paljon vanhempi sulhanen ensi aluksi ilmaisi rakkauttaan?
Kustaavakin naurahti, ilmaistakseen, ettei kyselyt häntä vaivaa, ja vastasi iloisella äänellä:
— Säilyy ne sellaiset asiat muistossa, olipa sulhanen nuori tai vanha… Oikeinko sinä haluaisit niistä kuulla?
— Niin, että mitenkä sellainen taitava mies… myönnytti Heta.
— Ei siinä ole mitään erityistä, alkoi Kustaava. — Minä olin Alapihan nuottakodassa vaatteita huuhtelemassa, kun ensi kerran huomasin, että on sillä jotain mielessä.
— Tuliko isäntä sinne nuottakotaan?
— Ei toki niin suoraan, naurahti toinen. — Siitä editse meloi ja hiljentäen kulkuaan pyysi, että minä tulisin hänen veneensä kokkaan painoksi, kun pienen venheen kokka kiuvotti pystyssä.
— Miten sinä niin vähästä älysit? uteli Heta. — Olisihan se voinut olla leikkiä.
— En minäkään vielä siitä, selitti toinen, — mutta kun sanoin, ettei minulla, toisen talon palvelijalla, ole lupa tulla isännän veneen painoksi, niin siihen kysyi tavallista ystävällisemmin, tulisinko, jos olisi lupa… ja silloin vasta aloin ajatella, että saapas nähdä, mikä sillä on mielessä.