— Ovatkos eväät matkassa?
— Ovat tuolla toisessa reessä.
Villekin oli tullut eteisen ovelle lähtöä katsomaan, ja hän pääsi kuin mistähän pihdistä nähdessään tuon pitkän mustan kirstun katoavan kartanolta. Muutkin kotiin jääneet ihmiset alkoivat puhella iloisemmin. Parasta kaikesta oli, että pääsi syömään valkeata leipää ilman että Otto oli vihaisesti katselemassa. Ja Simo lauloi näillekin viimepöytäläisille ruokavirren, joka nyt kun kuollut oli pois viety kuului Villenkin korviin aivan yhtä kauniilta kuin siellä mökin tuvassa.
* * * * *
Nyt aamupäivällä alkoi Kustaavan varsinainen toimi, hautajaisväelle keittäminen. Sitä varten täytyi puhdistaa navettakodan suuri karjapata, johon tyhjennettiin sukulaisten ja naapurien tuomat maitoastiat. Simo pienenteli keittopuita ja valmisti leveän melan, jolla pataa hämmennettiin. Ville hääräsi kolmantena.
Siinä pataa hämmennellessään alotti Kustaava keskustelun.
— Kukahan tähän taloon tullee asumaan poikien alaikäisenä ollessa? hän arveli.
— Eikö tuo Nevalainen ostane, sanoi Simo. — Sehän tätä on mieluillut pitkin aikaa karjansa laitumeksi.
Kustaava raapasi kipakasti nenäänsä.
— No eikö siihen kauppaan ole orvoilla itsellään mitään sanomista?