— Tietääkö Simo varmaan, että niillä on sellaiset hommat?
— Mestari Tarvainen sitä kertoi ja hän tietää, kun on kummankin talon hyvä ystävä.
— Onpa kaunista sukulaisten hommaksi, harmitteli Kustaava. — Mutta jos ei muu auta, niin minä rupean pahapääksi ja käyn tuomarille kantelemassa, että siellä aiotaan tehdä suoraa vääryyttä. Tuomarin täytyy estää kauppa.
— Mutta sukulaisetpa suuttuvat eivätkä anna sinulle työtä eikä ruokaa, huomautti Simo.
— Olkoot antamatta. Minä lupasin Hetalle hänen kuolinvuoteellaan, että pidän lapsista huolta, niin paljon kuin voin. Ja nyt minun täytyy pitää ja pyytää muitakin avukseni.
— Ehkä Veertinkin kielto jotain vaikuttaisi, huomautti Simo.
— Pitäisi sen vaikuttaa, jos sillä vain olisi rohkeutta mennä sanomaan.
— Menkää yhdessä, kehoitti Simo.
— Se on hyvä neuvo, tunnusti Kustaava. — Mutta vielä varmemmin se asia tulisi selvitetyksi, jos Simo olisi kolmantena.
— Minäkö? sanoi Simo hämmästyen, — En minä kykene enkä uskallakaan tästä asiasta puhua kuin enintään nyt, jolloin ei ole ketään muita kuulemassa.