— Olisin minä tämän asian ymmärtänyt lyhemmälläkin selityksellä.
— En minä sano tätä opettajalle, oikaisi Annastiina. — Sehän minua harmittaa, kun kaikki maitosuutkin tolkuttavat oikeain ihmisten kuullen ja oikeassa asiassa Annastiinan Ansusta, vaikka sillä on ollut isä.
— No, annetaan jo tämän asian loppua, huomautti opettaja uudestaan. — Siellä pitkän pojan, Ferdinandin takana on vielä yksi poika.
— Tämä on Kustaava Laulaisen Ville, ilmoitti Veerti.
— Eihän vain tulle tässä sama erehdys kuin Anshelmin kohdalla, arveli opettaja.
— Ei tule siinä, sanoi Annastiina.
Villen nimi pääsi paperille näin vähillä puheilla, ja se olikin viimeinen.
Nyt menivät lasten kyytimiehet kotiinsa, ainoastaan Annastiina jäi jälemmäksi kuulemaan, huomaako tämä vasta tullut opettaja hänen Anshelminsa erinomaista lukutaitoa. Mutta hän saikin kuulla, ettei kenenkään lukua oikaistu eikä pysäytetty niin usein kuin juuri hänen Anshelminsa.
Tämäpä jo harmitti niin, että hän meni välitunnin aikana kamariin opettajan puheille.
— Mitä kirjoja ne ovat nuo, joista täällä luetaan? hän kysyi.