Opettaja oudoksui kysymystä, mutta vastasi kumminkin tyynesti:
— Ne ovat kiertokoulun lukukirjoja.
— Jos lienevät, sanoi Annastiina, — mutta mitä varten täällä luetaan tuollaisia joutavia lorpatuksia? Eihän niitä lapset osaa. Jos minun Anshelmilleni annetaan käteen oikea kirja, katekismus, niin se osaa toiseen pääkappaleeseen asti joka luvun, kenenkään neuvomatta ja vasartamatta. Atanasiuksen tunnustuskin menee kuin vettä valaen.
— Hyvä on, että menee, myönnytti opettaja. — Tällä viikolla se kuullaan tarkemmin. Mutta täytyy lasten oppia lukemaan muutakin kirjaa eikä yksistään katekismusta, ja sitä varten ovat nämä lukukirjat eli aapiset.
— Olkoot, mutta minun poikani ei tarvitse enää aapisia eikä lukukirjoja, se osaa lukea katekismustakin, sanoi Annastiina ja lähti.
Tällä aikaa olivat rohkeimmat pojat kerääntyneet tallin eteen karttupiilosille. Piiloon juosseet pilkistelivät nurkkien takaa kuin kärpät kivien koloista, milloin kartunvahti loittonisi niin etäälle, että ennättäisi juosta kartun luokse ja itse kapahuttaa nimensä "kirjaan". Jo oli kolmas kierto menossa, ja Simon Petter määrättiin kartun vahdiksi.
— Minä olisin ennättänyt lyödä nimeni kirjaan, jos en kaatunut, väitti Petter.
— Oma syysi, kun kaaduit, sanoivat toiset. — Jää vain etsimään.
— Ei ollut minun syyni, Ansu tyrkkäsi, selitti Petter.
— Jääköön sitten Ansu.