— Tuo Haverisen päreviulu haukkuu minua syöttösiaksi ja vaikka miksi.
— Ketäpä ne kitupiikin koirat haukkuisivat, jos eivät köyhempiään, lohdutteli Annastiina. — Mutta anna sinä niiden haukkua, se se on koirain työtä. Sanohan sitten, jos silmillesi tulevat, niin kyllä minä oikaisen. Ja saattaa tämän eksaamipaikan heittää aivan koirain haltuunkin. Tule vain pois, milloin ei koirilta rauhaa saa.
Annastiina olisi erotessaan antanut enemmältäkin näitä hyviä neuvojaan, mutta se keskeytyi, kun opettaja tuli kutsumaan lukutupaan.
XX.
— Osasitko sanoa nimesi ja ikäsi? kysyi Kustaava ensimäiseksi Villen koulusta palattua.
— Ei siellä ikää kysyttykään, ja Veerti sanoi nimen, selitti potka.
— Muistaa se Veerti auttaa sinua, missä vain tarvitaan. Mutta oliko siellä poikien kesken riitaa, kun Annastiina valitti palatessaan, että Veerti on ollut koirana?
— En minä ollut siinä, kun Ansu ja Veerti olivat riidelleet, selitti Ville.
— Hyvä, ettet ollut, äläkä ole vastakaan. Mutta mitä kirjaa siellä luetaan, kun Annastiina moitti sitäkin lorukirjaksi?
— Aapinen se oli, selitteli Ville. — Sen kannessa on kukon kuva ja siitä luettiin, että "aita on kallellaan, voi huonoa aikaan" ja "lautamies haastaa käräjiin ja lauttamies kuljettaa joen ylitse".