— Eikä käy, selitti toinen, — mutta kun tuo soittaja tuli tähän laivaan, niin menen tässä ja juoksen vähän matkaa takahankaan.
Kohta oli soittajan ympärillä joukkoa. Eivät ne joutaneet katsomaan, mikä laiva pääsi edelle, mikä jäi jälkeen, kuten tavallisesti. Ne olivat nyt vapaassa "konsertissa", soittajaisissa, jossa oli raha pääsylippuna ja ohjelmanumeroista sovittiin suusanalla.
— Tässä raha, nyt minulle.
Soittaja solautti rahan taskuunsa ja kysäisi:
— Mitä pitäisi olla?
— "Kymmenen penniä pojalla rahaa".
— No soitetaanpa "Kymmenen penniä pojalla rahaa, ei ole poika köyhä".
Kun soitto pysähtyi, oli samassa toinen käsi ojennettuna.
— Minulle "Lypsäjän laulu", soittaen ja laulaen.
Soittaja vilkaisi rahaan. Se oli hopeata. Käsi käväisi taskun suulla, ja samassa sormet ramahuttivat viulun kielistä äänen, joka oli erehdyttävän yhtäläinen kuin useasta lehmän kellosta lähtenyt ääni. Ja laulu alkoi: