— Mitäs nyt…
Tytöt katselivat toisiinsa.
— Taitaapa olla. No eivät ole varmaan täällä, koska niin yksin tässä istutte. Ovatko ne kaukana?
— Ei niitä olekaan, väittivät tytöt kainostellen.
— Kyllä minä näen, että on teillä, puheli soittaja. — Jos lienee viety sotaväkeen. Se on ikävää, mutta kyllä ne sieltä tulevat ja ovatkin tultuaan paljon suorempia ja pulskempia, aivan niin kuin minäkin. Minä olin siellä kolme vuotta ja näytänkin nyt näin komealta.
Soittaja suoristi itsensä, että tytöt saisivat katsella sivulta. Mutta ne katselivatkin takkia eivätkä kasvonpiirteitä. Sen huomasi soittaja ja naurahti.
— Älkää katselko takkia. Tämä on torikauppiaalta ostettu kuuden markan takki, kun minulla ei ole "nessukkata", jolle koreilisin. Kasvot ja ryhti miehen kaunistaa. Ovatko teidän sulhasenne kauniita?
— Emmehän me ole niitä nähneetkään…
— … nyt vähään aikaan, lisäsi soittaja. — Mutta kyllä ne tulevat, kun saavat lomaa… Minä soitan teidän puolestanne, että tulisivat jo ensi sunnuntaina.
— Ei meille tarvitse soittaa, estelivät tytöt kiihkeästi. — Ei meillä ole rahaakaan, millä maksaa.