— Mitä sinä tuosta aina isännäksi "karahteeraat". Sano Kaspoksi, niinkuin minä ja kaikki muutkin.
Kustaava aivan hämmästyi.
— Minäkö, köyhä lois-akka, sanoisin korvin kuullenkin isäntää Kaspoksi.
— Ettäkö luulet sen itsensä edes huomaavan, sanoitpa sinä isännäksi, Kaspoksi tai Haveriseksi, tai vaikka kaikilla nimillä yhtä aikaa.
— Huomaisi toki ja käskisi pois talosta.
— Älä usko, väitti Heta. — Rikastumisen yhteyteen kuuluvat asiat Kaspo kyllä huomaa, mutta ei mitään muuta. Jos se näkee, että sinusta on penninkään edestä apua rikastumiseen, niin saat aivan pelkäämättä hänelle selittää, ettet talon töissä ollessasi jouda lausumaan niin pitkiä nimiä kuin isäntä, Kaspo ja Haverinen ovat, vaan että sinä sanot silloin "se", kuten koiralle, ja sinä saat nähdä, että Kaspo on siihen tyytyväinen, onpa oikein mielissäänkin.
Kustaava kuunteli aivan ällistyneenä. Hän ei ollut kenenkään kuullut ilmaisevan tuon tapaisia havaintoja miehestään. Hyväksyäkö ne äänettömyydellä, vai miten?
Hän pääsi pulasta, kun itse puheena oleva Kivimäen isäntä Kaspo Haverinen tulla livahti huoneeseen. Kustaava hätkähti, ei siitä syystä, että olisi pelännyt kuuntelua, vaan että hän nyt ensi kerran huomasi Kaspon tupaan tulossa ja liikkeissä olevan jotain virkeän oravakoiran tapaista. Hetaa tuo odottamaton tulo näytti harmittavan, ja hän kysyi jotenkin tylysti:
— Mistä sinut siihen nakattiin?
— Sieltä metsästä, vastasi Kaspo vikkelästi ja pyörähti samassa ikkunaan katsahtaakseen metsään päin.