— Onko soittajalla koti?
— Onhan se kotirähjä siellä Heinäjärven kylän takana, mutta se on nyt vieraan viljeltävänä.
— Vai niin, vai vieraan. Kuulin tässä joltain, että soittaja on sukuisin Havurinne. Minä en ole ennen kuullut sen sukuisia.
— Eihän niitä taida muita ollakaan. Isäni oli Haverinen, mutta kun hulluimmat haluavat olla jotain muuta, kuin mitä oikeastaan ovat, niin minäkin sotapalveluksessa ollessani otin nimekseni Havurinne. Se muistuttaa paljon alkuperäistä nimeä ja kotipaikan maisemaa. Se on juuri kivikkoisella havurinteellä.
Isäntä mielistyi uuteen tuttavaansa niin, että pyysi laivan keittiöön kahville.
— Eihän nyt ole juonnin aikoja, esteli soittaja. — Mutta ehkäpä se on laivan emännöitsijälle mieleen, joten käydään vain.
Isäntä oli erittäin anteliaalla tuulella.
— Jolta kahvi, siltä tupakkakin, hän puheli ja lisäsi, niin etteivät muut kuulleet: — Olisi minulla tuolla eväskorissa viinaakin.
— Ei kaikkia yhtaikaa, sanoi soittaja. — Ja minä olen ryyppyaineen käyttämisessä poikkeus muista "pelimanneista". Enkä minä näin loppurupeamalla ole halukas tähän tupakkaankaan. Saanko säilyttää toiseen aikaan?
— Jo toki, myönnytteli isäntä. — Mitäpä sitä vetämään, milloin ei haluta.